Veden äärellä
Hetki. Edessä avautuu Simpiän selkä.
Palataanko hetkeksi kesän tunnelmiin?
Järvelle, joka Etelä-savossa ja Keski-suomen mailla kulkee. Järvelle, jossa kivikaudelta asti on asutusta saarissa todettu löytyvän. Sinisen veden äärelle, jossa saaret ovat täynnä tarinoita ja tarinat täynnä saaria. Arkea luonnonkiertokulun mukaan, veden valtavaa voimaa kunnioittaen.
Metsätyöläisiä, savottamiehiä, kämppäemäntiä. Maatiloja lapsineen, juhlia, kirkkoretkiä, ehkä pontikkaa tehtaillen ja elämänkiertokulkua iloineen ja suruineen. Aurinkoa ja lämpöä. Myrskyä ja sadetta. Pakkasen kauneutta ja kovuutta.
Puula.
Siniset vedet. Kallioiset saaret. Tarinoita saarilla, saaria tarinoilla.
Auton nokka kohti Kangasniemeä. Takakontissa pakattuna sup-laudat, eväät ja makuupussi. Aurinko, osuit hellimään meitä. Kesän lämpö heinäkuun tapaan iholla. Tästä täytyy tulla hyvä reissu.
Rantaan, laudat valmiiksi. Venepehtoorilla isoimmat tavarat ja olemme valmiit. Laudoille ja kohti retkeä Puulalla. Lähdemme etenemään yhtenä rintamana reittiä tarkastellen. Saarien välissä meloen. Tauko kallioilla saaren nokassa ja taas matka jatkuu. Lempeiden laineiden seassa ja edessä vain sinistä vettä ja saarien kauneutta. Hetkittäin istutaan meloen toisinaan seisoen. Venereiteillä paikkamme löytäen ja veneilijöille tassua nostaen. Kuten tapana on täällä ollut.
Tuttuja saaria, reittejä ja maisema lapsuudesta sielun karttaan piirtynyt. Samalla kaikki on kuin uutta, kun tarkastelet rantoja hiljaa lipuen laudalta käsin ja vauhdin ollessa lempeän leppoisa, on aikaa nauttia kaikesta ympärillä.
Niemen takana näemme yöpymispaikkamme. Metsätyökämpän, Ison Säkkisalon saaren Eteläniemessä. Niemessä, joka auringossa kylpee. Hiekkaranta, kirkkaat vedet ja kallioinen niemen nokare. Perillä.
Saari, jossa asutusta on. Saari jonka, Eteläiseenniemeen muuan kirvesmies, Otto Manninen rakensi metsätyömiehille kämpän vuonna 1952, helpottamaan työmaalla olevia savottamiehiä. Niemessä, jossa "Imatra-myrsky" vuonna 1953 teki valtaisan voiman näytöksen ja metsätyöt sen osalta jatkuivat lähes parisenkymmentä vuotta. Saaressa, jossa työt olivat alkaneet jo useita vuosia ennen kämpän valmistumista. Kämppä, johon ei kämppäemäntää mahtunut mökin pienuudesta johtuen. Joutuivat miehet itse hellan ääressä viipymään. (lähde: luontoon.fi)
Kurkistus saunan nurkalta kohti luonnon äärellä toimivaa kodin sydäntä, “keittiö”, nuotiopaikka.
Täällä yövymme ja iltaauringon valossa rantasaunan lämmittäen. Venepehtoori seuralaisineen tuo tarvikkeet ja kahvit yhdessä reissulaisten kanssa lopuksi juodaan. Nälkää helpotetaan trangialla tehdyllä ruualla ja suklaata pala tai pari jälkiruuaksi. Nuotion hehku ei heinäkuun helteissä ole luvallista ja loimua seurataan heinäkuisen ilta auringon väreissä.
Kun ympärillä on kirkkaat vedet, on kahlailu niemen ympäri mieluisaa, hiekkaista pohjaa astuen. Kesäillan lämpö ympärillä hypätään vielä laudoille ja lähdettään hetkeksi vesille, ilman suuntaa ja matkan päätä. Riittää, kun lipuen liikumme ja annamme veden keinuttaa kevyesti lautaa. Riittää, kun olemme tässä.
Kesäyönsauna pehmeissä löylyissä, välillä järveen pulahtaen. Jutustelun soljuessa omalla painollaan, hiljaisuuden hetkittäin laskeutuessa. Jokaisella oma sisäinen hetkensä auringon säteiden maalatessa rantaan kultaisia polkuja.
Yön laskeutuessa taivaan rannan taideteoksen ollessa upeimmillaan violetin, vaaleanpunaisen, sinisen ja oranssin väreissä etsitään makuupusseja ja yöpaikkoja. Kämppään vanhojen hirsien suojaan laskee väki päänsä. Minä asetun niemen nokkaan riippumattoon makuupussin uumeniin ja jään lumoutuneena katsomaan Simpiän selälle. Mikä värimaailma ja mikä turvallisuuden tunne, tyyneys ja tuhat itikkaa riipparin ulkopuolla onkaan. Ihmeellisesti ininä jäi lopulta vain ääneksi, kun kauneus ympärillä oli käsinkosketeltavan upeaa. Luonnon hiljaisuus, veden hiljainen ääni. Tässä on jotain syvältä kumpuavaa tuttuutta. Tämän selän äärellä ja tässä saaressa olen taas laskeutunut yöksi. Vuosien tauon jälkeen.
Tässä pienessä hetkessä voisin ajatella, että tunnen olevani perillä ja kaikkea on riittävästi.
Saisinko sen tallennetuksi purkkiin ja mukaan otettavaksi, kun kaipuu kasvaa suureksi?
Aamulla kahvit trangialla, aamu uinnit ja hetkiä auringon taas kurkotellessa taivaan katon päälle. Pikku hiljaa pakkaillaan tavaroita, siivotaan hiekat saunan lattioilta. Venepehtoori hakee tavaroita helteen vallatessa päivää. On aika jättää saari hetkeksi. Me tavataan vielä, onneksi.
Reput laudoille kiinni ja haikea kaipaus alkaa jo vallata mieltä, kun lautojen nokat käännetään laineita päin ja kotimatka alkaa. Tuuli on kotimatkalla voimakkaampi ja pärskeet kastelevat kamppeita. Meloen kallioiden noustessa järvestä korkeana ja sinisyyden syventyessä tuulen voimakkuuden mukana.
Perillä. Rannassa, jossa laudat pakataan takakonttiin. Tavarat kasaan ja matka jatkuu taas kotia. Kiitos reissu ja reissuseuralaiset, että olitte mukana toteuttamassa haavettani lautailla Puulalla yön yli retkellä. Seuranne oli kruunu tälle kaikelle ja satukirjamaisen kauniit kelit arvatenkin kultareunat rakensivat reissullemme.
Kiitos myös venepehtoorille, joka helteessä kuskasi tavaroitamme ja toimi lasteni vahtina. Venepehtoori on myös mahdollistanut rakkauteni veden äärelle ja juuri tähän järveen saarineen. Niihin tarinoihin, joita järvi saarineen kätkee sisäänsä. Niihinkin, joita ei mistään historian kirjoista löydy. Kokemuksiin ja oppiin siitä, että kunnioitusta veden voimaa kohtaan ei kannata koskaan unohtaa.
Tarinat Puulalla jatkavat kertomistaan. Minä palaan tänne aina uudelleen kirjoittamaan omaa tarinaani. Tarinaa, jonka juuret ovat näillä kallioilla.
Retkelle sup laudoilla pääset myös mukaan kesällä 2022. Onko silloin tarina helteiden sävyttämä vai kesä sateiden raikkauden värjäämä jää nähtäväksi. Yhtä kaikki, luonnonvoimat ja sään monet kasvot antavat enemmän kuin usein ymmärrämme ja kunnioitus luontoa kohtaan on vain kohdallani vahvistunut.
“Meidän pitää elää aidosti. Ja antaa luonnon kasvattaa meidät löytämään itsemme.”
Kirjasta Katse horisontin yli, Tove Jansson, 2020