Riisutun arjen vapaus

Trangia? On. Teltta? On. Telttakepit? On (miksi kysytään on toinen tarina ). Eväät? On.

Kysymys lista jatkuu edellisenä iltana ennen kuin perheemme suuntaa Hettaan ja vaellukselle kohti Pallasta. Pakkaaminen yksinkertaista? Ei kai. Se kyllä on, kun tiedän, että seuraavat päivät olen niiden varusteiden varassa, jotka olemme mukaan pakanneet. Voin unohtaa pähkäillyt mitä pukisin päälleni, kun vaihtoehtoina on vähän tai vähän enemmän haiseva paita. Pipo, niitä voi olla kaksi. Alushousuja on kai muutamat, housut..no ne löytyy jalkaan. Ruokatauolla on etukäteen suunnitellut eväät ja jääkaapin saatikka marketin valintakirjon keskellä ei tarvitse seuraavina päivinä pähkäillä.

Auto parkkiin, rinkat veneeseen ja jutustelun käydessä kipparin puolelta, hurautetaan vastarannalle. Rinkat selkään. Pienimmälle reppu ja suunta kohti Pallasta. Perhekuva isovanhemmille, jonka jälkeen puhelin kiinni. Koko reissun ajaksi. Vapauksista yksi suurimpia.

Rakastan tunnetta, kun tiedän, että seuraavat päivät elellään poluilla tai useimmiten polkujen ulkopuolella usein myös muita näkemättä. Varusteet ovat siinä ja hiukset voi jättää harjaamatta ja vaatteet ovat selvillä. On vapautta parhaimmillaan keskittyä elämän perusasioihin ja vain niihin. Leiri pystyyn, jotta lämmin unipaikka on yön saapuessa kaikille valmiina. Nuotioon tulet ja ruuanlaittoa niistä eväistä, jotka mukaan on otettu. Nälkä on ulkona tullut, ruokaa kiitos.

Nokipannukahvit nuotiolla tai iltateet yön laskeutuessa. Yhdessä nukkumista makuupussien uumenissa. Hetkissä olemista. Toisen aitoa kohtaamista. Kuuntelemista. Hermostumista, sitäkin. Vähemmän valintoja.

Yön hiipiessä kaivaudun ulkoilmasta väsyneenä telttaan villasukat jalassa makuupussin uumeniin. Lähellä ihmiset, joiden arvoa ei millään mitata. Tartun kirjaan, siihen jonka olet mukaan pakannut, ei siis valintoja tässäkään hetkessä. Uni, olet tervetullut.

Aamupissa puun juurella. Koko perhe mahtuu yhtä aikaa pissille. Pipo päähän, villasukat jalassa nuotiolle ja taas on aamukahvin aika. Niistä tarvikkeista joita on. Niillä astioilla, jotka rinkkaan pakattiin. Kuksaan kahvia ja taas on päivä alussa.

Niin yksinkertaista. Niin vähän valintoja. Tietoisuus siitä, että luonto on vahvempi kuin minä ja silti se tuntuu turvalliselta. Helppoa, ei aina, mutta itsensä haastaminen on yksi perusasia, jota tarvitsemme. Iloa joka hetki? Ei tietenkään. Nälkäkiukku se sinnekin mukaan tulee, ja mitä näitä väsyhormonitylsyyskiukkuja nyt on.

Ne juuri ovat elämää, joita ei tarvitse pelätä. Niille on tilaa, kun arki luonnossa tarjoaa yksinkertaista olemista.

Perillä. Upeiden maisemien polku, jonka varrella elimme vain hetkessä. Jokainen omissa ajatuksissaan, ja taas yhdessä jutellen. Hetkiä, joiden jälki on ikuinen. Valintoja, joissa suurimmaksi nousee kerta kerran jälkeen telttapaikan valinta. Tilaa on kinata telttapaikasta, aika yksinkertaista ja ihanaa, kun nyt ajattelee. Puhelin, sen avaaminen, onko pakko?

Riisuttu arki. Perusasioiden äärelle pysähtyminen. Minulle vapauksista suurimpia. Kohtaaminen, se on täällä aidoimmillaan ja puhtaimmillaan.

Kohtaamisiin Janna